Koulutus bloggaa: Loppuvuoden linnunlaulut
Koulutusryhmän lintujen viserrykset alkavat hiljentyä tältä vuodelta, mutta huomiseen vielä jännätään uuden koulutusministerimme nimeä. Lucian päivän myötä ryhmämme toivoo tietenkin joukkoonsa valovoimaista osaajaa, jonka valinta toivottavasti saa kielenkantamme talven ilolaulantaan.
Koulutusryhmän syksyn ja kauden viimeiset kokoukset keskittyivät vahvasti vuoden toiminnan arviointiin ja sen tehtävän kehittämiseen ensi vuonna. Arvioimme toimintaamme erityisesti kolmesta näkökulmasta:
1. Koulutuksen tarjoaminen LPK:n toiminnan tukemiseen
2. Koulutusvastaavien pestien tukeminen
3. Yhteistyön ja tiedonkulun vahvistaminen piirin toisten toiminnanalojen kanssa.
Totesimme onnistumisia tapahtuneen esimerkiksi Uusimaayhteistyössä ja koulutusten perustarjonnassa. Kehittämistäkin kyllä löydettiin. Erityisesti koulusryhmää keskustelutti taas kerran koulutusvastaavien tavoitettavuus (heikko!) ja toiminnanalojen välinen yhteistyö. KoVa-asiaan emme pikkujoululaujen keskellä löytäneen viisasten kiveä, mutta allekirjoittaneen johdolla, lupaan, että pyrimme koulutusryhmän voimin ensikin vuonna parempaan tukeen KoVi:lle.
Muita loppuvuoden puhuttaneita aiheita koulutusryhmän lintulaudalla olivat PJ-kurssiasiat, joita kotka raakkui, vaakkui ja närhi monen monta kertaa. Tämän huhuilun ja vaakkumisen jälkeen onnistuimme pääsemään monessa asiassa eteenpäin ja laatimaan uuden PJ-koulutuspassin sekä ohjaajan ohjeen. Tässä sen tuloksia:
1. EA-pätevyys ja sen osoittaminen
- hätäensiapu on riittävä ensiapuaosaamisentaso PJ-kurssisuorituksen hyväsksymistä varten
- valtakirjan hakemiseen riittää, että osaamisen osoittava todistus osoittaa, että valtakirjan hakijalla on ollut PJ-kurssin aikana riittävät (katso edellinen kohta!) ensiaputaidot
- terve partiojohtajan järki sanonee silti, että EA-osaamistaan kannattaa itse kunkin päivittää aika-ajoin
2. Ikäkausimoduulit ja PJ-PK
- PJ-PK-koulutuskokonaisuus hyväksytään sellaisenaan kuin se on koulutusjärjestelmään kirjattu-->täten kurssilainen kuittaa kurssista kaksi koulutuskokonaisuutta: PJ-PK ja Johtajana lippukunnassa
Uusia ohjaajan ohjeita on lähetty lippukuntiin niiden koulutusvastaavien kautta. Tätä ohjetta esiteltiin LPK-messuilla, jossa tapasimme valitettavan harvoja lippukuntien koulutusvastaavia. Ohjeeseen kannattaa lippukunnissa tutustua, jotta PJ-johtamisharjoituksen ohjaaminen sujuisi lippukunnissa mahdollisimman mukavasti.
PJ-koulutuspassia jaetaan tuleville PJ-PK:n suorittajille koulutuksen tueksi. Tämän ohjeen toivomme helpottavan jokaista PJ-kurssilaista suorituksen kokonaisuuden hahmottamiseksi ja eritoten loppuun saattamiseksi. Kotka on myös ylpeä siitä, että pääsimme yksimielisyyteen wogglen nimestä. Tätä hienoa kapistusta voit kurkata täältä:
Koska Kotka antaa tunnetusti siivet on syksyn aikana kokouksissamme mm. opittu kävelemään ilman tukea, juotu tolkuttomasti kahvia ja kiistelty wogglen syvimmästä olemuksesta. Ensi vuotta ja uutta ministeriä odotellen,
Wilma
Meira Hakulinen
Koulustusryhmän jäsen (KO)

