Polun ongelmia lippukunnan kannalta
Up to Polku-kysymykset
Lippukunnat ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, jolloin heidän tulee pitää jäsenluetteloa. Usein on perusteltua pitää jäsenenä esimerkiksi vanhoja lippukunnanjohtajia, vaikka he eivät maksaisi jäsenmaksuaan. Lisäksi lippukunnilla on sidosryhmiä, joiden yhteystiedot halutaan säilyttää. Tämä aiheuttaa käytännössä sen, että useat lippukunnat pitävät nyt kaksinkertaista jäsenkirjanpitoa. Yksi polussa, toinen excelissä. Yhdet tunnukset per lippukunta myös suosivat tätä käytäntöä.
Myös lippukunnan sisäisten ryhmien kirjaamisesta jäsenille (useampi ryhmä) on tullut palautetta lippukunnista, mutta en osaa sitä nyt tarkemmin yksilöidä.
Käytännöstä seuraa valitettavan usein se, että kumpikaan rekistereistä ei ole täysin ajantasalla.
Teemu
Yhteenvetona SP:n ICT-koordinaattorin vastauksista: jäsenmaksua maksamattomien kirjaaminen Polkuun ei lähtökohtaisesti ole kannatettavaa. Ns. "vapaamatkustajien" kirjaaminen rekkariin on kyseenalaista, ainakaan tämän mahdollisuuden kehittäminen ei SP:n nykyisessä taloustilanteessa näytä todennäköiseltä ja tarvittaneen ainakin SP:n hallituksen tai ehkä jopa Partioneuvoston päätöstä.
Jatkoa: jos riittävästi poliittista tahtoa löytyy, niin voidaan periaatteessa kehittää systeemi jossa jäsenmaksun maksamattomat voitaisiin lisätä Polkuun "ei-jäseniksi". Teknisesti melko lähellä ei-jäsenmallia olisi esim. kesäleirin muonittajiksi haettavat ei-partiolaiset aikuiset, jotka ovat väliaikaisesti partiotehtävässä. Tarve tällaiselle ei tosin vielä ole kovin yleistä, ja vakuutusasioiden selvittely on kesken.
Eli oma johtopäätökseni on, että tarvitaan periaatepäätöksiä asiasta. Tämän voi nostaa keskusteluun piirineuvoston kokouksessa ja sitä kautta viedään SP:n tasolle. Muiden piirien IT-ryhmän edustajilla ei ollut havaittavissa suoraa tarvetta ei-jäsenten kirjaamiseen, mutta näkisin että homma saadaan helposti etenemään, jos osaamme perustella asian järkevästi.

