Keskustelu > Julkinen keskustelu > Piirille suunta - ota kantaa

Piirille suunta - ota kantaa

Up to Julkinen keskustelu

Piirille suunta - ota kantaa

Matsku Salminen
21.10.2009

Kerro mielipiteesi suuntaan tai toiseen jo piirin kokouksesta tutuista väittämistä:

- Piirin pitäisi mainostaa partiota televisiossa

- Piirin pitäisi tehdä yhteistyötä maanpuolustusyhdistyksen kanssa esim. turvallisuutta kouluttaessa

- Piirin pitäisi tarjota koulutusta pestiinsä myös liian nuorille ikäkauden vastaaville

- Piirin pitäisi ehdottaa Suomen Partiolaisten liittymistä ilmastolakikampanjaan

- Piirin pitäisi järjestää ROK-kursseja Samoajille

 

- Piiri asettaa liikaa paineita lippukunnille

- Piirissä käytetään liikaa aikaa turhaan paperipartioon

- Piiristä on lippukunnille hyötyä

- Piiri = yksi jättilippukunta muiden yläpuolella vai nimike itsenäisten yhdistysten tekemälle yhteistyölle?

- Piirin luottiksilla pitäisi olla pesti myös lippukunnassa

 

- Espoolaiset eivät tarvitse piiriä, koska heillä on jo EPT.

- Pääkaupunkiseudun Partiolaiset = Helsingin Partiolaiset

- Piirin tehtäviin mennään kun lippukunnan asiat ei enää kiinnosta

- Piirillä pitäisi olla enemmän työntekijöitä

- Piiri tarvitsee nopeasti ja suuria muutoksia vai nykyinen kehitystahti on sopiva - asiat tarvitsevat aikaa muuttuakseen

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
23.10.2009
Hemmetin hyvä ottaa tämä asia esille. Ekalla kommentilla voisin veikata että vastauksia tulee satoja. Nyt en kerkee ite kommentoida suuremmin.

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
23.10.2009
Milestäni muutaman asian noista voisi hoitaa samaan aikaan. Piiri voisi patistaa SP:tä ilmastolakikampanjaan. Siitä voisi sitten tehdä koko suomen kattavan mainoksen televisioon, jotain tähän tyyliin: "Suomen partiolaiset mukana estämästä ilmastonmuutosta, tule ja liity mukaan toimintaan puhtaamman tulevaisuuden puolesta". Lyötäisiin seuraavat kärpäsen: näkyvyys nousisi, saataisiin lisää jäseniä, oltaisiin mukana ilmastonmuutosta estävässä toiminnassa näkyvällä tasolla. Piirin ei kannata yksin lähteä mainostamaan itseään televisiossa, vaan mielestäni televisio mainoksen tulisi tulla SP:n kautta pelkästään taloudellisista syistä. Lisäksi tällöin voidaan saattaa partio kaikkien tietoon, mikä varmasti kääntäisi niin SP:n kuin piirinkin jäsen määrät kasvuun. Piiristä on hyötyä lippukunnille, mutta ongelma tuntuu ehkä olevan se että lippukunnissa on käsitys ettei siitä ole. Tuota stereotypiaa vastaan piirin tulisi taistella ja näyttää olevansa hyödyksi. Lisäksi olen huomannut, että viestin meneminen perille aina ryhmän johtajalle asti katkeaa hyvin usein jo lippukunnan johtajaan. Eli mielestäni piirin pitäisi pystyä lähettämään jokaiselle ryhmänohjaajalle tietoa piirin tapahtumista ja kursseista suoraan kotiin, joko s-postilla tai kirjeen muodossa. Terq: KONSU

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
25.10.2009
Nyt kun nostit tuon tv-mainosjutun tuolta niin esitän pohdintani. En sano, että partiota pitäisi mainostaa televisiossa, mutta kun eletään tilanteessa, jossa palkataan työntekijöitä tekemään kasvua, eli kasvua tuetaan rahalla, tulee väkisin mieleen, että voitaisiinko tavallaan parempi hinta-laatusuhde saavuttaa juurikin esim. tv-mainonnalla: esim. jos 30 x 30s spotin valtakunnallinen (<- nyt kun kerran SP otettiin puheeksi) kampanja mtv3:lla kustantaa karkeat 60000€ eli suoranaisesti _ylipääsemätöntä_ taloudellista estettä ei varmasti ole. Kyse on enemmänkin siitä mihin halutaan panostaa, mitä tehdään ensin? Kuulisin mielelläni argumentteja sen puolesta miksi partiota EI kannata mainostaa televisiossa? mm. ruottalaisilla on mielestäni järjettömän makea esittelyvideo http://vimeo.com/6192276 jotain yhtä laadukasta kun saataisiin televisioon niin ainakin minä olisin myyty :)

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
26.10.2009

Hyvä, että keskustellaan, mutta nyt esitetyistä kysymyksistä suurin osa on aika kummallisia.

Me voidaan toki tuijottaa omaan napaan ja keskustella siitä, että kuka on kiva EPT vai piiri, mitä piirin luottikset on ja niin edelleen, ja paperipartio mää-mää-mää, mutta tuo on ihan meidän omaa sisäistä tonkimista. Noilla kysymyksillä ei paljon vastata esim siihen että:

 

- miten turvataan lippukuntien kolotilat?

- miten perustetaan uusia lippukuntia (paljon on puhetta kasvusta, mutta kuinka monta lippukuntaa on vaikka viimeisen kahden vuoden aikana PäPa:an perustettu?)

- miten saadaan kunnon toimintaa laumoihin, joukkueisiin ja vartioihin, että porukka pysyy mukana toiminnassa?

- mikä mättää, kun kaksi isoa ohjelma-tapahtumaa jouduttiin juuri perumaan? Eikö PäPa:n lippukunnissa ole vaeltajia ja tarpojia, kun vaeltajacityyn ja tarpojien taitopäivään ei löydy osallistujia?

Todella toivon, että tän keskustelun sisältönä syntyy nyt jotain konkreettista, "suuntaa toiminnalle", niinkuin otsikossa luvataan. Ei kukaan lähde metsään suunnistamaankaan tavoitteenaan, että "haluan olla lähellä rasteja" (vrt. "piiri lähellä lippukuntia"). Kyllä tavoitteena on löytää ne rastit - ja lopulta päästä maaliin asti! Uskon, että piirin luottiksenakin olisi enempi motivaatiota toimia, jos olis selkeät tavoitteet mitä pitää saada aikaan, eikä vaan heiluteltais käsiä ja sanottais et joo, tässä nyt edistetään lippukuntien hyvinvointia.

Nimim. Toimenpiteitä kehiin, ei käsien heiluttelua

ps. TV-kamppis tai joku muu markkinointiproggis olis ihan jees idea, se on konkreettista.

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
12.11.2009
Moi, tässä muutama ajatus minultakin: -jos mainostetaan, niin sitten pitää olla kapasiteettia ottaa niitä lapsia mukaan toimintaan. Useimmat mukaan haluavat ovat nykyisin sudari-ikäisiä, ja lähinnä ongelmana on johtajien ja tilojen määrä -> valtavaa määrää uusia ei lippukuntiin mahdu mukaan. Jostain syystä sudareita ja seikkailijoita toiminnassa on mukana, mutta tarpojia ja samoajia vähemmän -> mihin porukka katoaa? Mun mielestä haaste on pitää sudareina aloittaneet mukana toiminnassa johtajiksi asti, mikä ei ehkä korjaannu tv-mainonnalla. Toki nuorisolle on tärkeää, mitä kaverit ajattelevat heidän harrastuksestaan, mutta tärkeintä varmaan on harrastuksen sisältö. Miten saadaan samoajien ja tarpojien toiminta sellaiseksi, että kukaan ei halua jäädä pois? Silloinhan kaikki olisi selvää: pikkupartiolaiset kasvaisivat sudenpennuista vähitellen johtajiksi, ja enemmän johtajia -> enemmän toimintaa, enemmän paikkoja uusille partiolaisille jne.

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Antti Halonen
12.11.2009

Tähän viimeisimpään kommenttiin en voi olla kommentoimatta: Eivät mukaan haluavat automaattisesti ole vain sudari/seikkailija-ikäisiä. Meidän ongelmamme on, että emme mainosta siitä ylöspäin emmekä osaa ottaa mukaan vanhempia kuin ala-asteen eka-toka-kolmasluokkalaisia. Tässä haastetta lippukunnille - kuinka hyväksytään 14-vuotiaan liittyminen partioon?

Toki iso ongelma on myös partiossa viihtymisaika - siinä itse asiassa voidaan varmasti tehdä paljon, sillä myöskin lippukuntakohtaiset erot asian suhteen ovat merkittäviä ja varmaankin hyviltä esimerkeiltä voidaan oppia paljon.

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Anonymous
14.11.2009
Joo! Partio on niin hauska urheilu, että se muodostuu helposti salaseuramaiseksi. Pitäisi kuitenkin pitää ovet auki kaikenikäisille. Siinä voisi (esim.) tv-kampanja auttaa. Toki muukin näkyvyys julkisuudessa on aina kotiin päin.

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Matsku Salminen
16.11.2009

Tuonpa peliin hieman henk. koht. näkemyksiäni mihin päin tässä pitäisi kulkea.

Tärkeimpiä menestystekijöitä ja osamenestystekijöitä:

- Partio-ohjelman/soveltuvan ohjelman tai johdetun suorituslistan käyttö ja kehittäminen sekä toiminnan korkea laatu
 - Ikäkausijohtajien ja vartionjohtajien jatkuva kouluttautuminen
 - Oman toiminnan arviointi ja kehittäminen
 - Laadukas koulutus lippukunnassa

Matkalla näihin jää piirin kakkupalaan mm. seuraavanlaisia tärkeitä tavoitteita:
- Piiritoiminnan tehokkuus
 - "hissikuilujen" rikkominen eli tietoa liikkuu toiminnanalojen kesken muutenkin kuin piirihallituksessa
 - Monipuolisesti eri tapoja tukea partio-ohjelman suorittamista ja toiminnan laadun parantamista
 - Ajatusten ja ideoiden voimakas liikuttaminen niin piirin toiminta-alueella kuin muistakin piireistä
 - Taitava organisaation johtaminen

- Partiotoiminnan kasvot
 - Kaikille ikäkausille myönteinen medianäkyvyys

Re: Piirille suunta - ota kantaa

Matsku Salminen
16.11.2009

Selitän myös alkuperäistä keskustelunavausta sen verran, että väittämien ei ole olla ihan sieltä asian ytimestä, vaan ennemminkin helppoa tarttumapintaa suuntakeskusteluun osallistumiseen.

Powered by Ploneboard
Document Actions