Ajankohtaista > Uutiset > Suurleiri Kilke kokoaa yli 10 000 partiolaista Evon leirialueelle

Suurleiri Kilke kokoaa yli 10 000 partiolaista Evon leirialueelle

Ohjelmantäyteinen leiri käynnistyy alaleirien harjakaisilla ja leirin yhteisillä avajaisilla

Suurleiri Kilke kokoaa yli 10 000 partiolaista Evon leirialueelle

Saapuminen leirille, kuvaaja Olli Salo

Kilkkeen kahdeksan leiripäivän aikana luvassa on huikea kattaus ohjelmaa, joka on suunniteltu erityisesti 12–22-vuotiaille partiolaisille.

Leirin perusohjelma muodostuu neljästä osiosta: maa-, vesi-, tuli- ja ilmalaaksosta, joista jokaisessa on kullekin ikäkaudelle oma ohjelmansa. Maalaakso tarjoaa monenlaista partiohauskaa, sillä laaksosta löytyy esimerkiksi Sirkus sekä Action park, jossa luvassa on ainakin kiipeilyä. Maalaaksossa voi myös päästä pelaamaan maailman pelejä tai päätyä osaksi salapoliisimysteeriä. Tulilaaksosta sen sijaan kuuluu Kilke, kun leiriläiset pääsevät takomaan itselleen leirimuistoja. Laaksossa testataan lisäksi tulentekotaitoja, osallistutaan talkoisiin ja keskustellaan nuorten eettisistä valinnoista ja vastuusta.

Ilmalaaksossa huomio kiinnittyy taivaalle - tai vähintään leirialueen ulkopuoliseen maailmaan. Ohjelman puitteissa lennätetään raketteja, tarkkaillaan säätä ja lasketaan oma hiilijalanjälki. Laaksosta löytyy myös planetaario ja kommunikaatiopiste, jossa pääsee opettelemaan irkkausta ja kirjoittamaan blogia. Vesilaaksossa pidetään hauskaa vesisodan, mutapainin ja vesiliukumäen parissa, mutta myös melotaan, snorklataan ja puhdistetaan itse vettä juomakelpoiseksi.

Tarpojat ja samoajat pääsevät myös vuorokauden kestävälle haikille, jossa retkeillään Evon maastossa pienryhmissä. Kilkkeen haikilla eli Aikamoisella reissulla leiriläiset pääsevät testaamaan taitojaan muun muassa kätevyys-, ruoka- ja ylitystehtävässä. Haikin osallistuja saa valita kolmesta vaativuustasosta itselleen sopivimman.

Yhteisohjelmat kokoavat yhteen kaikki 10 000 leiriläistä

Kaikki Kilkkeen yli 10 000 partiolaista kokoontuvat leirin aikana yhteen neljä kertaa. Avajaiset, lauantai-illan partiomusikaali, ekumeeninen leirijumalanpalvelus sekä tunnelmallinen päättäjäisiltanuotio tarjoavat unohtumattomia elämyksiä ja nostavat leiritunnelman huippuunsa. Leirin isoissa ohjelmissa luvassa on ainakin improteatteria, tulitaidetta ja musisointia leiribändin ja -kuoron johdolla. Laulut ja huudot raikaavat iltaisin myös savujen ja alaleirien iltanuotioilla.

Varsinaisen ohjelman lisäksi suurleiri tarjoaa lähes loputtomasti tekemistä: rakentelua, uimista ja tietysti kavereiden ja uusien partiotuttavuuksien kanssa oleilua. Vapaa-aikaa pääsee viettämään esimerkiksi hengailumestassa, jossa tarjolla on iltaisin niin lehtienlukupaikka, urheiluvälineitä, pelikatos kuin kiipeilyseinäkin. Leirillä pääsee vierailemaan myös Partiomuseon juhlanäyttelyyn ja osallistumaan partioaiheisiin seminaareihin. Ohjelmaa järjestävät lisäksi muuan muassa leirin omaleimaiset kahvilat ja Kilkkeen seurakunta. Leirillä pidetään myös Suomen Partiolaisten suunnistusmestaruuskilpailut sekä lippukunnanjohtajatapaaminen.

Leirin tunnelmaa ja kuulumisia tarjoavat mm.:


Kilkkeen nettisivut
www.kilke.fi

Radio Kilke
Koko leirin ajan leiriradio Radio Kilke lähettää ohjelmaa taajuudella 91,7 MHz. Leiriradiota voi kuunnella laajasti Päijät- ja Kanta-Hämeessä ja netissä. Radio Kilke lähettää ohjelmaa päivittäin klo 6.30–23.00. Kaikki ohjelma on partiolaisen itse tekemää. Luvassa on kuulumisia leiriltä, partiotietoa, uutisia, viihdettä ja musiikkia.

Irma ja Tarmo
Piirileiri Aihkilta tuttu parivaljakko raportoi leiristä blogissaan http://www.kilke.fi/kilkkeet/blogit/rakkaudella-irma-tarmo/

Document Actions