Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Uutiset Nuori vaikuttaa, jos asia kiinnostaa

Nuori vaikuttaa, jos asia kiinnostaa

PäPan järjestämässä Muutoksentekijät-seminaarissa tuotiin esiin erilaisia näkökulmia nuorisovaikuttamiseen ja siihen, miten nuoret innostetaan mukaan päätöksentekoon. // 18.1.2012

LasseMännistöSeminaarissa todettiin, että vaikka suuri ongelma on saada nuoria ylipäätään kiinnostumaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, niin kaikki eivät ole täysin välinpitämättömiä, mutta heidän kiinnostuksen kohteensa ovat hyvin rajattuja.  Kansanedustaja, Helsingin kaupunginsuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Lasse Männistö esittikin yhtenä haasteena sen, kuinka saadaan yksittäisiin putkiin keskittyneet nuoret kiinnostumaan muistakin jutuista kuin vain omastaan.

Pitkäjärven Vaeltajien Henrik Vuornos esitti nuorisovaikuttamisen porttiteoria -ajatuksen, jonka mukaan pienistä, esimerkiksi oppilaskunta-tyyppisistä projekteista syntyy vaikuttamisen kipinä, joka voi johtaa pitkällekin. Tuikku-Tyttöjen Siiri Kihlström huomautti, ettei porttiteoria toimi kaikkien kohdalla, mutta toivoi nuorille konkreettisia vaikuttamismahdollisuuksia.

Aalto Entrepreneurship Societya seminaarissa edustanut Linda Liukas totesi, että tarvitaan erilaisia ja nuoria ihmisiä, jotka katsovat asioita eri tavalla kuin on totuttu. Liukas haluaa esimerkiksi innostaa tyttöjä mukaan kehittämään teknologiaa, sillä heidän tapansa lähestyä asiaa on erilainen kuin poikien. Demos Helsingin tutkija Tuuli Kaskinen pohti omassa puheenvuorossa, kuinka partion tapa tehdä mielekkäitä asioita yhdessä ja uudella tavalla voi olla tulevaisuuden tapa tehdä töitä.

MuutoksentekijätPelkkää ongelmien pohdiskelua seminaari ei ollut, vaan esille tuotiin myös konkreettisia tapauksia, joissa nuoret ovat osoittaneet voivansa vaikuttaa asioihin. Kari Kanala Turun seurakuntayhtymästä kertoi Ensimmäinen kerta -seurakuntavaalikampanjasta, ja siitä, kuinka nuoret olivat saaneet muutoksen aikaan edellisissä seurakuntavaaleissa, joissa kirkko oli edelläkävijä laskemalla äänestysikärajan 16 vuoteen. Toisena esimerkkinä nuorten vaikuttamisen voimasta Kanala nosti kuinka nuoret olivat hereillä viime syksynä, kun television Homoilta aloitti nettivyöryn aiheesta – samaan aikaan, kun piispat eivät reagoineet asiaan lainkaan.

Seminaari järjestettiin Helsingin Annantalolla 17. tammikuuta 2012, ja se on osa Muutoksentekijät-vaikuttajakoulutusta: http://muutoksentekijat.me/muutoksentekijat-vaikuttajakoulutus/

Tehdyt toimenpiteet