Kohtaaminen 2012

Kohtaaminen on 2012 aivan uudenlainen partiotapahtuma. Tällä kertaa ei marssita Espan puistoa ympäri vaan tehdään kaikkea muuta.
Kohtaaminen on kevään suurin partiopäivä pääkaupunkiseudulla. Silloin kuka tahansa pääsee näkemään, kokemaan ja kokeilemaan partiota keskellä kaupunkia. Kohtaaminen on tarkoitettu sekä partiolaisille että ei-vielä-partiolaisille. Voit osallistua Kohtaamiseen lippukuntasi tai oman ryhmäsi kanssa, mutta myös ihan itseksesi.
Kohtaaminen koostuu kahdesta osasta: iltapäivän toimintapisteistä ja iltanuotiosta. Kohtaamisen kanssa samana päivänä järjestetään myös piirin päiväsarjojen partiotaitokilpailut, joiden kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi yhteisen rastin tai iltaohjelman muodossa.
LUE LISÄÄ KOHTAAMISESTA KLIKKAAMALLA ALLA OLEVAA KUVAA:


