Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Uutiset Helsinkiläisten avustusinfo 13.2.2012

Helsinkiläisten avustusinfo 13.2.2012

Huomio! Yleisavustuksen DL on 29.2. ja avustus haetaan ensimmäistä kertaa sähköisen avustushakemusjärjestelmän kautta. Ole siis valppaana.

Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen uusi sähköinen avustushakujärjestelmä on otettu käyttöön tämän vuoden alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että yleisavustus- ja leiriavustushakuihin on tullut muutoksia. Siihen on siis tänä vuonna syytä varata vähän enemmän aikaa.

•   Yleisavustuksen haun deadline on 29.2. kello 16. Huomaa, että kellonaika on ehdoton!

•   Virpi Nuorisoasiainkeskuksesta tulee pitämään partiolaisille oman avustusinfon maanantaina 13.2. kello 18-19 Partioasemalle. Tule siis kuuntelemaan, niin vältyt säätämiseltä! Ajankohta on valittu siten, että ehdit vielä hankkia tarvittavat tunnukset, ennen kuin tulee paniikkikiire.

Avustushakemukset jätetään asiointipalvelusivustolle http://asiointi.hel.fi . Sivustolle tulee jokaiselle oma asiointikansio ja palveluun tunnistaudutaan joko Katso-tunnisteella tai Vetuma-tunnisteella.

Lisätietoja sähköisestä avustushakemuksesta saat netistä ja marraskuun järjestötiedotteesta (kyseessä siis Nuorisoasiainkeskuksen järjestöille lähettämä tiedote. Jos et saa tällaista 4 kertaa vuodessa ilmestyvää tiedotetta, ota yhteys Nuorisoasiainkeskukseen Virpi Talasmäkeen). Tammikuun aikana ilmestyy vielä pikkuopas avustusten hakuun.

Avustushakuun liittyviin kysymyksiin vastaa Virpi:

Talasmäki Virpi
nuorisosihteeri
järjestöjen avustusasiat
Keskitettyjen palvelujen osasto
Puh:(09) 310 89132
Matkapuhelin: 041 5121 774
virpi.talasmaki@hel.fi

Tehdyt toimenpiteet