Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Uutiset Apurahaa lippukunnan kasvusuunnitelman toteuttamiseen

Apurahaa lippukunnan kasvusuunnitelman toteuttamiseen

Waldemar Von Frenckell -säätiö tukee tänä vuonna lippukuntien kasvuhankkeita, DL 29.2.

Suomen Partiolaisen – Finlands Scouter ry (SP-FS) julistaa haettavaksi avustuksia Waldemar von Frenckell -säätiön myöntämistä varoista toiminnan tukemiseen lippukunnissa. Apurahaa säätiöltä voi hakea kaikki SP – FS:n lippukunnat.

Avustus myönnetään vuonna 2012 lippukunnan kesällä tai syksyllä järjestämille hankkeille, jonka tavoitteena on kasvattaa lippukunnan jäsenmäärää. Lippukunta voi hakea apurahaa uusien jäsenten rekrytointiin sekä laadukkaan toiminnan järjestämiseen. Avustusten jaossa suositaan sellaisia projekteja, joissa on:

  • kuvattu selkeät toimenpiteet,
  • pohdittu, kuinka suunniteltu toiminta lisää lippukunnan jäsenmäärää
  • harkittu kohderyhmä (kenelle toiminta tai markkinointi on suunnattu?) sekä
  • mietitty, miten toimitaan, mikäli alkuperäinen suunnitelma ei toteudukaan esimerkiksi osallistujien vähyyden vuoksi tai muusta syystä.

Lippukunta voi hakea apurahaa esimerkiksi rekrytointitempauksiin, partion markkinointiin, uusien jäsenten ottamiseen, partio-ohjelman mukaisen laadukkaan toiminnan järjestämiseen tai lippukunnan perustoiminnan vahvistamiseen.

Haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella, johon pääsee klikkaamalla tätä linkkiä. Sähköisen lomakkeen täyttämisen lisäksi lomake pitää tulostaa ja lähettää allekirjoitettuna osoitteeseen:

Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry.
Waldemar von Frenckell -apuraha
Jarno Hakulinen
Töölönkatu 55
00250 Helsinki

Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Ennen päätöstä toteutuneita kuluja ei huomioida. Päätöksistä ilmoitetaan apurahan saaville lippukunnille kirjallisesti kesäkuussa.

Haku päättyy 29.2.2012. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.

Apurahan saava lippukunta on velvollinen raportoimaan apurahan käytöstä vuoden 2012 loppuun mennessä. Raportista tulee selvitä milloin ja miten apuraha on käytetty. Lippukunta sitoutuu lähettämällä ja allekirjoittamalla hakemuksen käyttämään apurahan anottuun kohteeseen.

Lisätietoja: tiedonhallintakoordinaattori Jarno Hakulinen, jarno.hakulinen (a) partio.fi, 09 8865 1126.

 

http://www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Apurahat.iw3

Tehdyt toimenpiteet