Partiotaustaiset ehdokkaat
Piiri on pyytänyt jokaista eduskuntavaaleissa mukana olevaa puoluetta nimeämään Helsingin ja Uudenmaan vaalipiiristä partiotaustaisia ehdokkaitaan, jotka kokoamme tälle sivulle. Sivut päivittyvät vaaleihin asti, lisäehdokkaat ja muut kommentit voi lähettää osoitteeseen riikka.nenonen(at)partio.fi.
HELSINGIN VAALIPIIRI
| SDP | SDP |
|---|---|
|
|
|
| Osku Pajamäki, Helsinki Osku Pajamäki on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1996. Nykyisin hän on myös kaupunginhallituksen jäsen. Pajamäki on toiminut Demarinuorten puheenjohtajana sekä SDP:n puoluehallituksen ja puoluevaltuuston jäsenenä. Osku Pajamäki on kuulunut Paloheinän partiolaisiin. |
Arto Bryggare, Helsinki Arto Bryggare on tällä hetkellä Helsingin kaupunginhallituksen vpj. ja valtuutettu. Kansanedustajana Bryggare on toiminut vuosina 1995 -1998 sekä 2004-2007. Hän oli SDP:n eurovaaliehdokas kevään 2009 vaaleissa. Aikoinaan Bryggare oli 110 metrin aitajuoksija maailman huippua. Saavutuksiin kuuluvat mm. olympiapronssi 1984 ja MM-hopea 1983. Arto Bryggare on kuulunut Lappeenrantalaiseen Valliveljet -lippukuntaan. |
|
www.osku.net |
www.bryggare.net |
|
VIHREÄT | VIHREÄT |
VIHREÄT |
|---|---|---|
|
|
|
|
|
Zahra Abdulla, Helsinki "Olen ollut partiolaisissa mukana
Olin tullut Suomeen 1990. En puhunut |
Mari Puoskari, Helsinki "Olen 31-vuotias diplomi-insinööri. Olen toiminut aiemmin aktiivisesti noin 10 vuotta Juuan Kiitäjissä. Asun nykyään mieheni ja pienen poikamme kanssa Kalliossa. Toimin vihreiden varapuheenjohtajana ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana Harrastan juoksua ja kuvataidetta. Talvisin vietän aikaa telemark-suksilla ja kesäisin höyrylaivalla. Kestävä talous tarkoittaa sitä, ettemme elä tulevien sukupolvien varoilla tai tuhoa ympäristöämme. Vihreään teknologiaan ja palveluihin perustuva kasvu tuo yrityksiä ja työpaikkoja sekä säästää ympäristöä ja kustannuksia. Haluan |
Jukka Relander, Helsinki "Olen 44-vuotias kahden lapsen isä Helsingin Käpylästä. Partiotausta: Olen tominut sudarijohtajana (lähes koko nuoruuteni), vartionjohtajana ja olen tehnyt lippukunnan lehteä ja Toimin Päpan kopulutusryhmässä koulutusohjaajana ja vedin toistakymmentä pj-kurssia. Se oli mahtavaa aikaa! SP:ssä olin mukana koulutusohjaajakoulutuksessa, suunnittelemassa ja kouluttamassa. Lisäksi olin mukana kirjoittamassa helsinkiläisen partiotoiminnan historiaa. Sadan liuskan artikkelini käsitteli 1920-30 -lukujen partiotoimintaa ja se julkaistiin teoksessa Pojat Partiossa. Siinä vaiheessa kun minua pyydettiin ehdolle WOSM:in Suomenedustajaksi kävin itseni kanssa kovan väännön siitä, että mitä oikein haluan.Totesin, että puoliammattimainen partiolaisuus saa jäädä, oli aika keskittyä muun maailman asioihin. Aika iso osa nuoruuden parhaista vuosista kului partiossa, ja kertaakaan ei ole kaduttanut." |
| www.zahraabdulla.info | www.maripuoskari.fi | jukkarelander.fi |
| VIHREÄT | VIHREÄT |
|---|---|
|
|
|
|
Johanna Sumuvuori, Helsinki "Olen helsinkiläinen kansanedustaja, valtiotieteiden maisteri, Kotona elämää tahdittaa parivuotias tytönviikari. Olin mukana partiossa kymmenvuotiaasta pitkälle teini-ikään. Välillä oli suvantovaiheitakin, mutta vedin eri ajanjaksoina tyttövartiota ja poikavartiota. PJ-kurssikin tuli käytyä. Jostain syystä sain sovitettua partiomeiningit myös systeemiä vastustavan teinipunkkarin elämään. Sisäistin partiossa ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa vesistöjen rehevöityminen ja metsien avohakkuut. En oikein tykännyt partiossa armeijatyylisestä hierarkiasta, mutta partiolla on ehdottomasti suuri vaikutus siihen, että minusta tuli luonnonsuojelija. Politiikassa tärkeimpiä teemojani ovat eriarvoisuuden torjuminen, ympäristönsuojelu, globaali oikeudenmukaisuus, laadukkaat peruspalvelut, tasa-arvo ja eläinten hyvinvointi. Rakastan museoiden ja kirjastojen avoimia ovia, musiikkia, metsiä, raideliikennettä, rauhantyötä, kirpputoreja, lastentapahtumia, pyöräteitä ja luomuruisleipää. Politiikkaa ei kannata jättää kyynikoille, vaan käytännöllisille idealisteille." |
Sanna Vesikansa, Helsinki "Olen kaupunginvaltuutettu ja sosiaalilautakunnan jäsen. Olen 38-vuotias, kahden pienen koululaisen ja yhden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja työskentelen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansainvälisten asiain yksikössä koordinaattorina. Partiotaustaa: Partio oli aluksi yksi harrastus muiden joukossa, kun tokaluokkalaisena menin mukaan. Sitten tuli leirejä, ulkomaaleirejä, vartionjohtajuus, laumanjohtajuus, lippukunnan hallitusta ja lippukuntaleirin johtajuutta. Nykyisin olen kahden pienen sudenpennun äiti. Kaskipartio ry jäsen vuodesta 1980 Kaskipartio ry:n hallituksessa 1988-93 Kaskipartio ry:n sihteeri 1991-92 Kaskipartion tuki ry:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen 2010- " |
| www.sumuvuori.net | www.sannavesikansa.fi |
| VASEMMISTOLIITTO | KESKUSTA |
|---|---|
|
|
|
|
Tiina Lintunen, Helsinki Olen 32-vuotias ja asun Kontulassa. Koulutukseltani olen sosionomi (amk) Lippukuntani on Helsingin Versoveikot ja -siskot. Partiossa olen ollut mukana lapsesta asti ja olen toiminut erilaisissa tehtävissälippukunnassa vartiolaisesta lippukunnajohtajaan asti. Tämän vuoden alussa luovutin lpkj:n tehtävän eteenpäin |
Kristiina "Risu" Ruuskanen, Helsinki Olen 29-vuotias syntyperäinen helsinkiläinen, yksinhuoltajaisän kasvattama isosisko, puoliso, ystävä, Keskustanaisten pääsihteeri ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti, pääaineena sosiaalityö. Olen ehdolla kansanedustajaksi Helsingissä edistääkseni yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta vahvalla sosiaalisella omatunnolla. Minulle on erityisen tärkeää tukea yksinhuoltajien työtä, korostaa sosiaalialan työn arvoa ja edistää työelämän tasa-arvoa. Partio kasvatti minua yli 10 vuotta. Lippukuntani Helsingin Kalevan Tytöt ja lähimmät partiokaverini muodostivat koko lapsuus- ja teinivuosien tärkeimmän tukiverkoston. Partiossa opin ajattelemaan ja tekemään itse huomioiden muut. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen siemen versoi minun kohdallani varmasti paljon partion ansiosta. Partiourani huipentui Chilen Jamboreelle vuodenvaihteessa 98-99. Paljon terveisiä kaikille partiokavereille!! |
| tiinalintunen.vas.fi, FB: Tiina Lintunen (Vas) | www.kristiinaruuskanen.fi |
| KOKOOMUS | KOKOOMUS |
|---|---|
|
|
|
|
Lasse Männistö, Helsinki Olen 29-vuotias kauppatieteiden maisteri ja kaupunginvaltuutettu sekä kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen. Asun Helsingin Töölössä ja töissä olen markkinointi- ja viestintäpäällikkönä Mediverkko Oy:ssä. |
Nina Suomalainen, Helsinki Nina Suomalainen on kehityspolitiikan ja ihmisoikeuksien asiantuntija ja Nina on nyt opintovapaalla Kirkon Ulkomaanavun asiantuntijatehtävästä. |
|
www.lassemannisto.fi |
www.ninasuomalainen.fi |
UUDENMAAN VAALIPIIRI
| VIHREÄT | VIHREÄT | VIHREÄT |
|---|---|---|
![]() | ![]() |
|
|
Inka Hopsu, Espoo Olen espoolainen eduskuntavaaliehdokas. Lippukuntani |
Tuija Brax, Uudenmaan vaalipiiri/Helsinki Aloitti tonttutyttönä Tesoman Sinisiskoissa 1972 ja Pirkkalaan muuton (1973) myötä vaihtoi Pirkkalan Pirkot -lippukuntaan, jossa toimi vartioikäiseksi asti kunnes koripallo vei mukanaan. Nykyään kahden Töölön Nuotioveikoissa aktiivisen partiolaisen äiti ja toiminnan aikuinen tuki. |
Johanna Karimäki, Espoo "Olen Uudenmaan kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja koulutukseltani biokemian DI. Perheessäni on kouluikäiset lapset ja pieni lemmikkikoira. Partio on lapselle hyvä harrastus. Itse olin mukana Tapiolan Metsänkävijöissä. |
| www.inkahopsu.fi; www.facebook.com/inkaeduskuntaan | www.tuijabrax.fi | www.johannakarimaki.fi |
| SDP | KOKOOMUS |
|---|---|
|
|
|
|
Hanna Kuntsi, Vantaa Olen 34-vuotias vantaalainen kaupunginvaltuutettu, PAMin yhteiskuntasuhteiden sihteeri ja äiti. Olen toiminut lukuisissa järjestöissä aktiivina ja harrastajana koko ikäni ja ensimmäisiä vastuullisia tehtäviä sain hoitaakseni Sipoon Hukissa. Aloitinsudenpennuissa tokaluokkalaisena ja vartiolaisena toimin vanhan laumani ohjaajana.
|
Outi Mäkelä, Nurmijärvi Olen 36-vuotias kansanedustaja Uudeltamaalta, Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri. Politiikassa uskon, että hyvinvointi luodaan työllä ja yrittämisellä. Eduskunnassa olen ajanut erityisesti lasten ja nuorten asioita sekä Ensikosketuksen partioon sain 3-vuotiaana ensimmäisellä leirilläni. Siitä tie on jatkunut harrastuksen parissa Rajamäen Metsänkävijöissä aina tähän päivään asti. |
| www.hannakuntsi.fi | www.outimakela.com |
| KOKOOMUS | RKP |
|---|---|
|
|
|
|
Tommi Laakso, Espoo Olen 39-vuotias HKScan -konsernissa työskentelevä tuotantojohtaja Uudeltamaalta, Espoosta. Olen elintarviketieteiden maisteri, opiskelin Helsingin Yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Olen Espoon Kokoomuksen |
Fredrika Åkerö, Karjaa Jag har varit scout sedan jag var åtta år gammal, då jag började som vargunge i Karis Flickorna. För mig har scoutingen betytt gemenskap, att hugga ved och ha roligt runt lägerelden och jag har också lärt mig mycket om att leda och motivera olika sorters människor. Att vara ute i skogen tillsammans med min kår och Karis Gossarna har lärt mig komma överens också då vi har tappat bort oss i skogen eller när vi har varit hungriga och trötta. fullmäktigeledamot, bildningsnämndsordförande i Raseborg och Svensk
Erilaisuus on ongelma vain niille jotka haluavat yksipuolisen yhteiskunnan Nimeni on Fredrika "Frida" Åkerö. Olen 26-vuotias Karjaan kasvatti. Kävin lukion Helsingissä, Tölö gymnasiumin humaaniekologialla linjalla. Olen ollut mukana monessa yhdistyksessä ja vapaa-ajantoiminnassa. Eniten olen ollut kiinnostunut käsipalloilusta ja partiolaisista. Puhun ruotsia, suomea, englantia ja saksaa. Koulutukseltani olen Olen ollut työssä m.m. toimittajana Västra Nyland lehdessä ja ministeri
|
| www.tommilaakso.fi | www.fredrikaakero.com |
| SDP | VIHREÄT |
|---|---|
|
|
|
|
Anne Karjalainen Kerava Anne Karjalainen on toiminut Keravalla kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1993. Nykyään hän on kaupunginhallituksen 1. vpj. Hän työskentelee noin kaksi päivää kuukaudessa Brysselissä Euroopan unionin alueiden komiteassa keskittyen talous- ja sosiaaliasioihin ja Itämeri-ryhmään. Anne toimi vartiojohtajana Keravan Korvenpojissa vuosina 1979-1988. Oman ryhmän kanssa tuli tutuksi Sipoonkorven metsät. "Partio on hyvä harrastus ja olen iloinen että toinen pojistani harrastaa partiota. Partiossa |
Satu Raudasoja, Espoo Olen Satu Raudasoja ja lippukuntani on Kivenlahden Piilevät. Tällä hetkellä partiossa toimin Pääkaupunkiseudun partiolaisten meripartio-ohjaajana, SP:n meripartioryhmässä kansainvälisten asioiden vastaavana ja Euroopan tasolla toimin meripartioverkoston Odysseus-ryhmän puheenjohtajana. Partio osa minua ja partioihanteet ovat sitä, mitä haluan elämässäni toteuttaa. Politiikkaan lähtemistä mietin pitkään, sillä se tuntui hieman vieraalta. Politiikka on kuitenkin yksi tärkeä tapa vaikuttaa siihen, millainen meidän Suomestamme tulee, joten lopulta päätin lähteä mukaan. Nyt olen Espoon nuorisolautakunnan jäsen ja Espoon vihreiden valtuustoryhmän jäsen. Haluan edistää nuorten osallisuutta ja nuorten oloja, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä politiikan avoimuutta. |
| annekarjalainen.kansanedustaja2011.fi | www.saturaudasoja.fi |
| PERUSSUOMALAISET | KOKOOMUS |
|---|---|
|
|
|
|
Teemu Lahtinen, Espoo Olen 33-vuotias IT-suunnittelija Espoosta, asun Leppävaarassa ja työskentelen Tapiolassa. Olen ollut partiolainen jo 26 vuotta, vaikkakin nykyään reservissä aktiivipalveluksesta. Lippukuntani on Nummen Eränkävijät (Hämeenlinna). Partiouralleni mahtuu monenlaisia tehtäviä ja reissuja, mm "prole-EB" Puolaan 1995. Toimin Espoossa kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Olen myös varakansanedustaja ja lautamies Espoon käräjäoikeudessa. Minulla on pitkä kansalaisjärjestötausta myös partioliikkeen ulkopuolella ja olen sitkeästi kulkenut omia latujani uskoen oikeaan vaikka ympäristö onkin joskus ollut aika painostava. Arvomaailmaltani olen aina ensisijaisesti partiolainen, vasta sitten puolueen jäsen. Yhteiskunnallisen linjani olen rakentanut partioihanteiden pohjalta. Vapauden, vakauden ja vaurauden puolesta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa. |
Jyrki Katainen, Espoo Tulin ensi kertaa valituksi eduskuntaan Pohjois-Savosta vuonna 1999 ja Kokoomuksen puheenjohtajana aloitin vuonna 2004. Päättyvän vaalikauden olen toiminut valtiovarainministerinä. Asumme nykyään Espoossa ja olen nyt ensikertaa ehdolla Uudenmaan vaalipiirissä. Toivon ja tarvitsen tukeasi. Lupaan omalta osaltani, että minulla riittää nöyryyttä, herkkyyttä, arvopohjaa ja selkärankaa uudistaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa suomalaisten parhaaksi. Partiossa toimin nuorempana aktiivisesti Pohjois-Savossa, asuessani syntymäpaikkakunnallani Siilinjärvellä. Omassa lippukunnassani toimin mm. vartionjohtajana. Partioaikoja on aina mukava muistella, kaikenlaista sattui ja tapahtui – ja elämä opetti. Jokainen joka on partiossa mukana ollut, on lukemattomia kokemuksia rikkaampi ja on saanut myös oppia vastuunkantoa itsestään ja muista. Vastuunkanto ja välittäminen on kaiken perusta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tasapainoinen yhdistelmä osaavaa työväkeä, kilpailukykyistä taloutta, tasa-arvoisia palveluita ja huolenpitoa sitä tarvitsevista. Haluan että Suomi on kannustava ja antaa suomalaisille mahdollisuuden tehdä ja tavoitella parastansa. Työllä, yrittämisellä ja kasvulla turvaamme hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa. Siksi meidän on tehtävä kaikkemme, jotta jokainen saa tehdä töitä. Suomalaisessa hyvinvointimallissa on paljon parantamisen varaa. Osa johtuu ajan hampaasta. Menneiden vuosikymmenten rakenteet eivät enää palvele tämän päivän tarpeita. Elämme murroksessa, jossa ratkaistaan, olemmeko hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessakin. Ikääntyminen on valtava haaste, ja talouskriisi jätti julkiseen talouteen vaurioita, jotka on korjattava. Haluan että olemme rehellisiä itsellemme ja muille. Luottamus syntyy siitä, että tunnistamme tosiasiat ja kerromme miten suomalainen hyvinvointi turvataan. Uskottavin hyvinvointiyhteiskunnan puolustus on sen päivittäminen 2010-luvulle. Hyvinvointiyhteiskunta on keksittävä uudelleen. |
| www.teemulahtinen.fi | www.jyrkikatainen.fi |





















