Sijainti: Pääsivu Ajankohtaista Blogit

Blogit

Pihassa puhuttua V/2012
Koulutus bloggaa: Kevään KoVaa asiaa
Pihassa puhuttua IV/2012
Piirineuvosto teki päätöksiä kevätkokouksessa
Piirineuvosto kokoontui kevätkokoukseen 30.3.–1.4.2012 Espoon Siikarannassa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden linjasi tulevien vuosien painopisteistä, päätti ottaa myönteisen kannan Kiljavan peruskorjaushankkeen käynnistämiseen ja avata lippukunnille mahdollisuuden saada taloudellista tukea lippukuntien yhteisiin iltatapahtumiin.
Koulutus bloggaa: Hentosia höyheniä, painavia sisältöjä
Pihassa puhuttua III/2012
Pihassa puhuttua II/2012
Kokouksessa 16.2. päätettiin muun muassa tukea alueellisten ohjelmatapahtumien järjestämisessä, tehdä PJ-valtakirjahakemukselle tulostettava lomake ja avata vuoden 2012 toimivan partiojohtajan haku. Samalla keskusteltiin esimerkiksi kasvusta ja Helmi 2013 -talvileiristä.
Pinessä päätettyä I/2012
Piirineuvosto aloitti kautensa toisen vuoden ensimmäisellä kokouksella Allianssi-talolla, vaalipäivänä ja Runebergin-päivänä sunnuntaina 5.2.2012. Kokousviikonlopun ohjelmaan kuului muuten osallistuminen luottisten helmiseminaariin lauantaina sekä perjantaille järjestetty iltakoulu, jossa käsiteltiin mm. partio-ohjelman toteutumista Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa.
Pihassa puhuttua I/2012
Piirihallitus käynnisti oman partiovuoden virallisesti Kavalahden leirikeskuksesta seminaarin merkeissä. Viikonloppua Inkooseen oli saapunut viettämään myös EPT ja Vantaan partiokannus, sekä lauantaiksi myös piirin talousryhmä. Tässä yhteenvetoa viikonlopun kulusta.
Pihassa puhuttua XI/2011
Muutamia huomioita piirihallituksen kokouksesta joulukuulta
Koulutus bloggaa: Loppuvuoden linnunlaulut
Pinessä päätettyä IV/2011
Piirineuvosto valitsi uusia ministereitä ja linjasi vuoden 2012 toiminnasta
Pihassa puhuttua X/2011
Piirihallituksen X/2011 Partioasemalla, keskustelua toiminnan mittaamisen työkaluista, toimintasuunnitelmasta, talousarviosta...ja piirille päätettiin ostaa tapahtumatelttoja ja videokamera. Nyt toimintaan!
Koulutus bloggaa: SP:n päivien ja syyskuun kokouksen sulkasatoa
Pihassa puhuttua IX/2011
Töölönkatu täyttyi askelista, hallituksella oli taas päättämistä. Tässä vuoden yhdeksännessä kokouksessa paikalla oli koko kööri ja piirineuvostoa edustamassa varapuheenjohtaja Laura.
Pihassa puhuttua VII/2011
Kavalahden lipunnostossa sunnuntaiaamuna parikymmentä virkeää ja hyvin levännyttä partiolaista tekee kunniaa Suomen lipulle. Viikonloppu on kulunut leppoisassa loppukesän auringossa kasvun taikapapuja miettien. Sisäpiirihuumorin ja päätösten aika on vasta alussa, sillä PiHan kokous on vielä edessä.
Pinessä päätettyä III/2011
Piirineuvosto kokoontui syysseminaarin yhteydessä Kiljavalla 2.-4.9.2011. Piirineuvoston kokousviikonloppuun kuului varsinaisen kokouksen lisäksi piirin syysseminaarin ohjelmaan osallistuminen. Sunnuntaina jatkettiin myös keväällä aloitettua suuntavartiotyöskentelyä.
Ei pöllömpi syksyn aloitus
Puheenjohtajan nuijanvarresta II
Piirineuvoston puheenjohtajan kesätervehdyksessä arvioidaan kevätkautta ja katsotaan kohti syksyä.
Käki kukkui Kotkan kesäseminaarissa
Tehdyt toimenpiteet